TOIMINTA

TIETOA JA TUTKIMUSTA

Lapset ja nuoret kommentoivat, tulkitsevat ja osallistuvat ympäröivään yhteiskuntaan omasta näkökulmastaan. Lasten ja nuorten tuottama taide ja visuaalinen kulttuuri ovat osa ihmisen tuottamaa kulttuuriperintöä. Täältä löydät lasten ja nuorten taiteeseen liittyvää tutkimusta ja tuoreita näkökulmia. Osiosta löydät tietoa myös lasten ja nuorten taiteen tallennukseen ja tutkimukseen liittyvistä seminaareista, julkaisuista sekä verkostosta.

JULKAISUT

Kuvateksti ja kansikuvan tekijän tiedot tummanharmaalla ja valkoisella tekstillä oranssilla taustalla. Kuvassa näkyy myös kirjan kansi.

Taidejemmoja – taidetta, tallentamista ja tutkimusta

Julkaisu Taidejemmoja – taidetta, tallentamista ja tutkimusta tekee näkyväksi lasten ja nuorten tuottamaa kulttuuriperintöä. Kirja on käytännönläheinen kokonaisuus lasten ja nuorten taiteen tallentamisesta ja tutkimisesta. Sen taustalla on Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiön, Nuorisotutkimusseuran sekä viiden yliopiston hanke, jonka tavoitteena oli lisätä lasten ja nuorten taiteen aineistojen tunnettuutta sekä tarkastella tallentamiseen liittyviä kysymyksiä. Hankkeen toinen julkaisu Jälkikuvia, kuvan jälkiä – lasten ja nuorten taiteen tallennus ja tutkimus syventää aiheen teoreettista tarkastelua.

Ladattava PDF

Lue lisää

Lasten ja nuorten kulttuurikentän toimijoiden, opinnäytetyön tekijöiden sekä taiteilijoiden kirjoittamat artikkelit on jaettu kolmeksi kokonaisuudeksi. Ensimmäisessä osassa Tallentamisen tarve tarkastelun kohteena ovat jo tallennetut aineistot sekä kulttuuriperintö, jota tulisi tallentaa. Artikkeleissa pohditaan aineistojen merkitystä ja luodaan suuntaviivoja tulevaisuuden tallennustyölle. Katsaus siihen, missä lasten ja nuorten taidetta säilytetään Suomessa, luo kuvaa siitä, millaisesta kulttuuriperinnöstä julkaisussa puhutaan.

Tutkiva ote -osassa tallennettuja aineistoja ja tallentamista tarkastellaan tutkimuksen näkökulmasta. Aihetta lähestytään selvittämällä, millaista tutkimusta lasten ja nuorten tekemästä taiteesta on Suomessa tehty. Artikkelit tuovat esille erilaisia metodologisia valintoja sekä osa-alueita, jotka jäävät usein taiteen tallentamisessa ja tutkimuksessa vailla huomiota.

Teoksen viimeisessä osassa Taiteellinen katse pääsevät ääneen taiteilijat. Tallennettujen aineistojen taidelähtöinen käsittely ja arkistoja synnyttävän taiteellisen prosessin kuvaus nostavat pohdittavaksi, mitä taiteellinen työ ja ajattelu voivat tuoda tallennettujen aineistojen tarkasteluun. Tuovatko ne esiin asioita, jotka ovat tieteellisen tutkimuksen ulottumattomissa?

Taidejemmoja -teoksen toivotaan rohkaisevan lasten ja nuorten taiteesta ja sen tallentamisesta kiinnostuneita tuomaan esille erilaisia näkökulmia. Näitä näkökulmia julkaistaan Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeessa luodulla verkkosivustolla TaideJemma.

Kirjoittajat

Mari Aarnipelto (HuK) on taidekasvatuksen maisteriopiskelija ja taiteen sekatyöläinen. Hän tekee parhaillaan pro gradu -tutkielmaansa viivan ja puheen suhteesta pienten lasten piirtämisprosessissa hyödyntäen tutkimuksessaan Lasten- ja nuorten taidekeskuksen säätiön kansainväliseen arkistoon tallennettuja teoksia. Opintojen ohessa hän tekee muun muassa sarjakuvia ja musiikkia sekä on kiinnostunut eri taiteenlajit ylittävästä ja yhdistävästä taidekasvatuksesta. Mari toteutti pro gradu -tutkielmansa osana Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hanketta.

Kalle Hamm syntyi Raumalla vuonna 1969. Hän valmistui Lahden Taideinstituutista vuonna 1994 and taiteen maisteriksi Taiteen ja suunnittelun korkeakoulusta 2002. Hänen teoksensa käsittelevät kulttuurisia kohtaamisia ja niiden vaikutuksia historiallisissa sekä nykyajan konteksteissa. Hamm on tehnyt tiivistä yhteistyötä kuvataiteilija Dzamil Kamangerin kanssa vuodesta 1999. Verkkosivu: www.beelsebub.org 

Verna Kirsi (s.1991) on museopedagogi ja taidekasvattaja. Hän on koulutukseltaan ohjaustoiminnan artenomi (AMK) ja viimeistelee taidekasvatuksen maisteriopintoja Jyväskylän yliopistossa. Taidekasvattajana häntä kiehtovat taiteen ja ihmisen välinen vuorovaikutus, nykytaiteen tarttumapinnat ja lastenkulttuuri kaikissa ilmenemismuodoissaan. Verna toteutti maisterin opinnäytetyönsä osana Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hanketta.

Saara Konttinen (s.1978) on medianomi, animaatio-ohjaaja. Hän on toiminut lasten ja nuorten Kelaamo.fi -elokuvasivuston tuottajana vuodesta 2011 sekä Kelaamoa edeltäneen yhteispohjoismaisen dvoted.net –yhteisön Suomen toimittajana vuosina 2007-2010.

Eeva-Maria Korhonen-Jokinen (s. 1981) on koulutukseltaan varhaiskasvatuksen opettaja (KM), kuvataiteilija (AMK) ja ympäristönhoitaja. Tällä hetkellä hän toimii Oulun yliopiston kasvatustieteen tiedekunnassa varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen yliopisto-opettajana opettaen muun muassa taide- ja ympäristökasvatusta. Eeva-Maria toimii myös vapaana taiteilijana ja graafisena suunnittelijana. Taiteilijana hänen kiinnostuksensa kohdistuu erityisesti valokuvaukseen ja ympäristötaiteeseen. Taiteen ohella hän on aina ollut kiinnostunut kielestä ja etenkin kirjoittamisesta. Eeva-Maria toteutti maisterin opinnäytetyönä osana Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hanketta.

Marjo Levlin  (f. 1966) är en finländsk konstnär, född i Österrike. Hon bor och arbetar i Helsingfors. I sina verk granskar hon såväl personliga som universella teman och förenar historiska och aktuella fenomen. Levlin började som bildkonstnär men arbetar nu i huvudsak med installationer och kortfilmer. Ofta bygger hon upp sina verkhelheter av insamlade och upphittade föremål.

Marjo Levlin  (s. 1966) on Itävallassa syntynyt suomalaistaiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän käsittelee teoksissaan sekä henkilökohtaisia että universaaleja aiheita yhdistäen historiaa ja ajankohtaisia ilmiöitä. Taidemaalarina aloittanut Levlin työskentelee nykyään pääosin installaatioiden ja lyhytelokuvien kautta sekä rakentaa usein teoskokonaisuudet kerättyjä ja löydettyjä esineitä hyödyntäen.

Jemina Lindholm (s. 1991, Kuvataiteilija, AMK) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, kuvataidepedagogi ja tuottaja. Hän toimi Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeen koordinaattorina 2018-2019. Tällä hetkellä hänen päämielenkiinnonkohteina ovat nykytaiteen ja sairauden risteyskohdat. Jeminan viimeisin projekti ja maisterin opinnäytetyö tutkivat kollektiivisen zinen tekemistä suhteessa feministiseen pedagogiikkaan ja kriittiseen vammaistutkimukseen.

Elina Saarikoski (s. 1988) on taidehistorian pääaineopiskelija musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella Jyväskylän yliopistossa. Sivuaineina hän on opiskellut sukupuolentutkimusta ja viestintätieteitä. Elina on koulutukseltaan auktorisoitu seksuaalineuvoja (SSS) ja opinnoissaan keskittynyt seksuaalivähemmistöihin sekä seksuaali-identiteetin rakentuminen. Elina toteutti maisterin opinnäytetyönä osana Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hanketta.

Karoliina Suoniemi (s. 1983) on tamperelainen sanataideopettaja, opettaja, sanataiteen läänintaiteilija ja lastenkirjailija. 

Laura Ukkonen on kuvataiteilija, ja koulutukseltaan TaM kuvataiteesta (2012) ja kuvataidekasvatuksesta (2019) sekä HuK taidehistoriasta. Piirtäminen on työskentelyn ydin, jonka ympärille kaikki muu, kuten kirjoittaminen, grafiikan tekeminen ja videoteokset kietoutuvat. Teokset käsittelevät muun muassa yksinäisyyttä, häpeää, naiseutta ja perhettä. Ne ovat asetelmia nykyarjesta menneisyyden kanssa keskustellen, mihin taidehistorian kuvat toimivat lähteenä. Ukkosta kiinnostaa myös taiteellinen tutkimus väylänä sanallistamaan, mitä taiteen tieto on.

Päivi Venäläinen on Lasten ja nuorten taidekeskuksen tuottaja ja vastasi Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeesta. Venäläinen on koulutukseltaan luokanopettaja ja filosofian maisteri pääaineena taidekasvatus, jonka alalta hänellä on valmistumassa väitöskirja aiheesta nykytaide oppimisen ympäristönä. Työssään ja tutkimuksessaan Venäläinen on kiinnostunut taiteen yhteyksistä ja mahdollisuuksista eri yhteiskunnallisten käytäntöyhteisöjen toiminnassa. Päivi kuuluu Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeen tutkijatyöryhmään.

Kuvateksti ja kansikuvan tekijän tiedot oranssilla ja valkoisella tekstillä tummanharmaalla taustalla. Kuvassa näkyy myös kirjan kansi.

Jälkikuvia, kuvan jälkiä – lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkiminen

Jälkikuvia, kuvan jälkiä – Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkiminen-kirja on keskustelun avaus lasten ja nuorten tuottaman kulttuuriperinnön tallentamisesta ja tutkimisesta. Kirjan taustalla on Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiön, Nuorisotutkimusseuran sekä viiden yliopiston hanke, jonka tavoitteena oli lisätä lasten ja nuorten taiteen aineistojen tunnettuutta sekä tarkastella tallentamiseen liittyviä kysymyksiä. Hanke julkaisuineen pyrkii osoittamaan lasten ja nuorten kulttuuriperinnön arvon ja ainutlaatuisuuden. Lasten ja nuorten tekemä taide sisältää asioita, joita ei sisälly mihinkään muihin kulttuurin tuotteisiin.

Ladattava PDF

Lue lisää

Taidekasvatuksen ja lapsuuden- ja nuorisotutkimuksen asiantuntijoiden ja tutkijoiden sekä opinnäytetyön tekijöiden kirjoittamat artikkelit on jaettu kolmeksi kokonaisuudeksi: Tallennetut kuvat, Tekijyys ja toimijuus sekä Luennat ja tulkinnat. Ensimmäisessä osassa käydään läpi teoksen lähtökohtia sekä pohditaan lasten ja nuorten taiteen arkistojen syntyyn vaikuttavia yhteiskunnallisia ja institutionaalisia valtasuhteita.

Toisessa osassa paneudutaan lasten ja nuorten tekemän taiteen arvostukseen ja merkitykseen yhteiskunnassa sekä toiminnan taustalla vaikuttavaan taidekäsitykseen, jolla on mahdollista haastaa ja uudelleen määritellä taiteeseen sekä lasten ja aikuisten väliseen suhteeseen liittyviä hierarkioita. Lasten ja nuorten taidetta ja taiteen tekemistä käsitellään ihmisoikeuksien, tekijänoikeuksien, lasten oikeuksien sekä omaehtoisen taiteen tekemisen näkökulmista. Artikkelit argumentoivat sen puolesta, että jokaisella on oikeus taiteeseen, tekijyyteen ja osallisuuteen.

Kolmannessa osassa tutkijat ovat tallennettujen aineistojen äärellä. Lasten ja nuorten taidetta ja taiteen tietoa lähestytään kehityspsykologian, visuaalisen kulttuurintutkimuksen, lapsuudentutkimuksen sekä historiantutkimuksen näkökulmista. Tutkimuksen kohteena ovat nuorten tulkinnat nuorten ja lasten teoksista, yksittäiset lasten tekemät kuvat sekä arkistoidut kokonaisuudet. Kirja päättyy toimituskunnan kriittiseen pohdintaan kirjan toimittamisen prosessista sekä kirjan sisällöistä ja esittää uusia tutkimuskysymyksiä tulevaisuuden lasten ja nuorten taiteen tallennus- ja tutkimustyölle.

Kirjoittajat

Päivi Granö (TaT, FK, Dos.) työskentelee Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksella, Rauman kampuksella yliopistotutkijana. Hän on toiminut taide- ja taitoaineiden lehtorina sekä maisemantutkimuksen lehtorina ja vastaavana professorina Turun yliopistossa. Hän työskenteli Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen professorina vuosina 2007–2012. Päivin tutkimusteemoja ovat lasten ja nuorten visuaalinen maailma, maiseman ja paikan kysymykset, oppimisympäristöt sekä opettajankoulutus. 

Riikka Hohti (FT) on kasvatuksen ja lapsuudentutkimuksen rajapinnoilla viihtyvä etnografi. Hän on kirjoittanut lasten näkökulmista, koulun materiaalisuudesta ja ajallisuudesta sekä kehittänyt posthumanistisia ja feministisiä laadullisen tutkimuksen lähestymistapoja. Hänen tämänhetkinen tutkimuksensa kohdistuu lapsi-eläinsuhteisiin ja lapsuuden digitaalisuuteen. Hän kuuluu Oulun yliopistossa toimivaan Pauliina Raution johtamaan AniMate-tutkimusryhmään ja on tällä hetkellä vierailevana postdoc-tutkijana Manchester Metropolitan Universityssä. 

Ruusu Hulmi (medianomi (AMK), TaM) on kiinnostunut sisäisestä motivaatiosta, vapaudesta ja joutilaisuudesta. Hänen taustansa on valokuvauksessa. Ruusu työskentelee Espoon kuvataidekoulussa opettaen muun muassa valokuvausta teineille.

Seija Kairavuori (Dos., KT, TaM) on Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Kuvataiteen didaktiikan yliopistonlehtori. Hän on kuvataiteeseen erikoistunut luokanopettaja ja kuvataideopettaja sekä toiminut lähes 20 vuotta opettajankoulutuksessa opettaen ja tutkien kuvataiteen didaktiikkaa. Hän vastaa luokanopettajien opintosuunnasta ja päätoimittaa Ainedidaktiikka-lehteä. Tutkijana hän on kiinnostunut luokanopettajasta kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin opettajana ja kasvattajana. Tähän generalistin tehtävään linkittyvät viimeisimmissä julkaisuissa erityisesti kulttuurisesti moninaisen koulun, monilukutaidon ja monialaisen oppimisen kysymykset. Seija kuuluu Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeen tutkijatyöryhmään.

Tomi Kiilakoski (FT, Dos.) on erikoistutkija Nuorisotutkimusverkostossa. Hän on tutkinut koulua, nuorisotyötä, lasten ja nuorten osallisuutta, nuorten tilakokemuksia sekä kulttuurifilosofiaa. Hän osallistuu aktiivisesti nuorisotyön, koulun ja hyvinvointipolitiikan kehittämiseen paikallisella ja valtakunnallisella tasolla. Tällä hetkellä Tomi tutkii nuorisotyön koulutusta ja sen käytäntöarkkitehtuureja.

Anniina Koivurova (TaT) työskentelee kuvataidekasvatuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Hänen väitöskirjansa (2010) käsittelee kuvataidetunnin sosiaalista tilaa.  Sittemmin hän on tutkinut Lapin jälleenrakennusajan lasten piirustusaineistoa, sen kokoajaa taiteilija Naomi Jackson Grovesia, sekä kansallista Kansanavun piirustuskilpailuaineistoa, aikakauden kouluopetuksen, arvojen ja normien sekä lapsen kokemustodellisuuden näkökulmista (Feeniks-hanke, Lapin yliopisto). Anniina kuuluu Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeen tutkijatyöryhmään.

Anna-Kaisa Kuusisto (HT) on poliittisen maantieteen dosentti ja aluetieteen yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa keskittyvät identiteettipolitiikkaan, maahanmuuttoon ja kuulumisen tunteen syntymiseen. Anna-Kaisa on tutkinut viime vuosina Suomen Akatemian rahoittamissa hankkeissa yksin Suomeen tulleiden pakolaislasten ja -nuorten sosiaalista tuen järjestämistä sekä ylikulttuurisen kuulumisen vahvistamista.

Raisa Laurila-Hakulinen (FM) on Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiön toiminnanjohtaja, taidehistorioitsija ja taidekasvattaja. Hän on toiminut säätiön toiminnanjohtajana vuodesta 2010 lähtien ja sitä ennen Hyvinkään taidemuseon johtajana vuodesta 1990. Hän on kirjoittanut kuvataiteesta sekä taidehistorian, nykytaiteen että taidekasvatuksen näkökulmasta ja toimittanut julkaisuja Hyvinkään taidemuseon ja Kiasman julkaisusarjoissa. Raisa kuuluu Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeen tutkijatyöryhmään.

Pekka Mertala (KT, LTO) työskentelee Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa tukijatohtorina. Hänen keskeistä tutkimusalaansa ovat lasten ja ammattikasvattajien mediasuhteet.

Lea Pennanen (FM) on taidekasvatuksen jatko-opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Hän valmistelee lapsuudentutkimuksen alueelle sijoittuvaa väitöskirjaa Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella. Hänen tutkimusintressejään ovat lastenkulttuuri kaikissa merkityksissään, sadutusmenetelmä, tekijyyden teoriat sekä teatteri ja käsikirjoittaminen. 

Pirkko Pohjakallio (TaT) on taidepedagogiikan professori emerita ja toiminut Taideteollisessa korkeakoulussa / Aalto-yliopistossa  vuosina 1987-2014 opettajana (muun muassa taidekasvatuksen traditio ja paradigmat -kurssi, taideperustainen ympäristökasvatus -kurssi, kuvataidekasvatuksen didaktiikka -kurssit, North-South -vaihto-ohjelma) ja tutkijana (taidekasvatuksen traditio, historia-arkisto). 

Tiina Pusa (TaT)  toimii Aalto-yliopistossa, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman johtajana. Hänen tutkimusaiheensa kiinnittyvät taiteen ja taidekasvatuksen yhteiskunnallisuuteen sekä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Aihepiireinä hän on käsitellyt esimerkiksi ikäerityisiä taidekasvatuksen kysymyksiä sekä taiteen, urheilun ja sukupuolen teemoja. Tiina kuuluu Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeen tutkijatyöryhmään.

Pauliina Rautio (KT, Dos.) työskentelee Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa yliopistotutkijana. Hän tutkii ihmisten arkiympäristö- ja eläinsuhteita sekä johtaa parhaillaan hanketta lasten merkityksellisistä eläinsuhteista. Pauliina kuuluu Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeen tutkijatyöryhmään.

Juuso Tervo työskentelee Aalto-yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa yliopistonlehtorina ja University-Wide Art Studies (UWAS) -yksikön johtajana. Hän väitteli filosofian tohtoriksi The Ohio State Universitysta vuonna 2014 aiheenaan kuvataidekasvatuksen poliittinen filosofia. Hänen tutkimuksensa liikkuu taiteen ja kasvatuksen historian, filosofian ja politiikan monialaisessa maastossa. 

Eija Ukonaho (s. 1981), koulutukseltaan muiden muassa nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja sekä yhteisöpedagogi (AMK). Tällä hetkellä hän opiskelee Oulun yliopistossa kasvatustieteiden tiedekunnassa kasvatuspsykologiaa ja Lapin ammattikorkeakoulussa sosiaalialaa. Eija toteutti maisterin opinnäytetyönsä osana Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hanketta.

Päivi Venäläinen on Lasten ja nuorten taidekeskuksen tuottaja ja vastasi Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeesta. Hän on koulutukseltaan luokanopettaja ja filosofian maisteri pääaineena taidekasvatus, jonka alalta hänellä on valmistumassa väitöskirja aiheesta nykytaide oppimisen ympäristönä. Työssään ja tutkimuksessaan hän on kiinnostunut taiteen yhteyksistä ja mahdollisuuksista eri yhteiskunnallisten käytäntöyhteisöjen toiminnassa. Päivi kuuluu Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeen tutkijatyöryhmään.

SEMINAARIT

Kuvateksti valkoisilla ja tummanharmailla kirjaimilla oranssilla taustalla.

Taidejemmoja – Lasten ja nuorten taiteen tallennus ja tutkimus

Mitkä ovat lasten ja nuorten rooli ja oikeudet taiteen ja kulttuuriperinnön tuottajina? Minkälaista tietoa lasten ja nuorten taide voi välittää? Mitkä ovat lasten ja nuorten taiteen tallennuksen ja tutkimuksen tulevaisuuden suuntia? Entä miten lasten ja nuorten taide ja tekijyys näyttäytyvät suhteessa ammattitaiteilijuuteen? Näitä kysymyksiä pohdittiin torstaina 31.10.2019 lasten ja nuorten taiteen tallentamista ja tutkimusta käsittelevässä seminaarissa. Seminaari sitoi yhteen Koneen säätiön rahoittaman kolmivuotisen hankkeen aikaansaannoksia ja loi katseen tulevaisuuteen.

Seminaaripäivän aikana kuultiin useita puheenvuoroja esitelmien, haastattelun ja paneelikeskustelun muodossa sekä nähtiin performanssitaidetta ja tutustuttiin Taidejemmojen aarteita -näyttelyyn kulttuuritalo Villa Artussa. Lisäksi seminaarissa julkaistiin TaideJemma-tietoportaali sekä Jälkikuvia, kuvan jälkiä -kirja ja Taidejemmoja-kirja. Päivä päättyi Hyvinkään kaupungin vastaanottoon.

Seminaariohjelmassa mukana olivat muun muassa Svenskt Barnbilsarvkivin arkistonhoitaja Karin Isaksson (SE), tulevaisuudentutkimuskeskus Sitran ennakoinnin johtava asiantunija Mikko Dufva, Valtiovarainministeriön valtiosihteeri ja Suomen ensimmäinen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sekä Taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntija ja Nuoret taiteentekijät -barometrin (2018) tekijä ja tutkija Kaija Rensujeff.

Lue lisää

Seminaaritallenne:

Lasten ja nuorten taiteen tallennuksesta ja tutkimuksesta keskustelemassa olivat:

Karin Isaksson
Archivist, Swedish Archive of Children’s Art, Eskilstuna Museum of Art

Karin Isaksson will presented on the reseach collabortaions between the archive and the museum. The presentation was held in English.

Kaija Rensujeff
Eriytisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskus

Kaija Rensujeffiä haastateltiin lasten ja nuorten tekijyyden sekä ammattitaiteilijuuden limittymistä Taiteen ja kulttuurin barometri 2017. Nuoret taiteentekijät pohjalta. Haastattelijana toimi Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeen tutkijatyöryhmän jäsen ja Helsingin yliopiston kuvataiteen didaktiikan yliopistonlehtori Seija Kairavuori.

Eliel Tammiharju/KEliel
Taiteilija/Taideopiskelija, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu

Eliel Tammiharjun puheenvuoro avasi nuoren taiteen tekijän näkökulman lasten ja nuorten taiteen tallennukseen ja tutkimukseen. Puheenvuorossa seminaariesityksen käytännöt ja performanssitaiteen elementit yhdistyivät sekä keskustelivat keskenään.

Sofia Lahti
Kokoelma-amanuenssi, Suomen valokuvataiteen museo

Sofia Lahti kertoi puheenvuorossaan Suomen valokuvataiteen museon osallistumisesta #collectingsocialphoto -hankkeeseen sekä lasten ja nuorten valokuvan ja Instagram-kuvien tallentamisesta museon kokoelmiin.

Marjo Levlin
KuM, kuvataiteilija, kuvataidekasvattaja

Marjon Levlinin puheenvuorossa pureuduttiin lasten ja nuorten taiteen arkistojen ja aineistojen taiteelliseen hyödyntämiseen.

Maria Kaisa Aula
VTL, valtiosihteeri (Valtiovarainministeriö), puheenjohtaja (Väestöliitto)

Maria Kaisa Aulan puheenvuorossa keskityttiin lasten ja nuorten rooliin ja oikeuksiin taiteen ja kulttuuriperinnön tuottajina.

Ladattava PDF (Maria Kaisa Aula: Lapset ja nuoret taiteen ja kulttuuriperinnön tuottajina – lapsen oikeuksien näkökulma)

Mikko Dufva
Johtava asiantuntija, ennakointi, Sitra

Mikko Dufva toimii Lasten ja nuorten taiteen tallennuksen ja tutkimuksen tulevaisuus -paneelin moderaattorina. Paneelikeskusteluun osallistui Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeen tutkijatyöryhmän edustajia: Mari Aarnipelto, opiskelija, Jyväskylän yliopisto; Anniina Koivurova, kuvataidekasvatuksen yliopistonlehtori, Lapin yliopisto; Pirkko Pohjakallio, professori emerita, Aalto-yliopisto; Päivi Venäläinen, tuottaja, Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö.

Seminaarin avasi Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiön toiminnanjohtaja Raisa Laurila-Hakulinen ja päätti Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman johtaja Tiina Pusa. Lasten ja nuorten taiteen tallentaminen ja tutkimus -hankkeesta sekä Taidejemmojen aarteita -näyttelystä kertoivat hankevastaava Päivi Venäläinen ja hankekoordinaattori Jemina Lindholm.

NÄKÖKULMIA

Kuvateksti ja kirjoittajan tiedot valkoisilla ja tummanharmailla kirjaimilla oranssilla taustalla.

Dialogue and Argumentation for Cultural Literacy Learning is Schools -hanke pyrkii kehittämään empatiaa ja vuorovaikutustaitoja sanattomien tekstien avulla

Aino-Kaisa Koistinen
tutkijatohtori
Jyväskylän yliopisto

Helmi-maaliskuun taitteessa Helsingin Sanomien sivuilla käytiin keskustelua empatian ja tunnetaitojen opetuksesta sekä taidekasvatuksesta. Espoolaisen Järvenperän koulun rehtori Minna Kartamo peräänkuulutti Helsingin Sanomien Vieraskynä-palsta kirjoituksessaan elämäntaitojen, kuten empatian ja tunnetaitojen, tärkeyttä perusopetuksessa (HS 28.2.2020). Taideyliopiston Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen professorit Heidi Partti ja Marja-Leena Juntunen vastasivat pian Kartamon kirjoitukseen korostaen nimenomaan taidekasvatuksen merkitystä näiden taitojen oppimisessa (HS 9.3.2020). Euroopan Unionin rahoittama Dialogue and Argumentation for Cultural Literacy Learning in Schools -hanke on jo parin vuoden ajan tarkastellut empatian ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä opetuksessa keskittyen taiteeseen opetuksen välineenä. DIALLSissa empatia ja vuorovaikutustaidot sisällytetään kulttuurisen lukutaidon käsitteeseen, joka tarkoittaa kykyä hahmottaa omaa ja muiden kulttuurista identiteettiä ja mielipiteitä sekä kykyä keskustella niistä empaattisesti ja kunnioittavasti, ilman ennakkoluuloja. Olennaista kulttuurisessa lukutaidossa on suvaitsevaisuus, kaikkien yhtäläinen mukaan ottaminen sekä kulttuurien moninaisuuden arvostaminen.

DIALLS logo

Lue lisää

DIALLSissa kulttuurinen lukutaito ymmärretään välttämättömyytenä nykypäivän eurooppalaisuudelle, joka käsitetään alati elävänä ja puhujien näkökulmien mukaan rakentuvana identiteettinä (DIALLS 2018). Hanketta koordinoi professori Fiona Maine Cambridgen yliopistosta, ja siinä on mukana toimijoita Euroopan maista sekä Israelista. Suomesta mukana ovat Jyväskylän yliopiston tutkijat Tuuli Lähdesmäki, Aino-Kaisa Koistinen, Katja Mäkinen ja Susanne Ylönen.

DIALLSin tavoitteena on kehitellä kulttuurisen lukutaidon opetusohjelmaa (Cultural Literacy Learning Programme, lue lisää CLLP:sta täältä), jonka avulla lapsia ja nuoria voidaan opetuksessa rohkaista tutkimaan kulttuurista identiteettiään, arvojaan ja eurooppalaisuuttaan sanattomien tekstien sekä taiteellisen toiminnan avulla.  Hankkeessa on koottu sanattomia kuvakirjoja ja lyhytelokuvia sisältävän bibliografian (lisää sanattomista kuvakirjoista ja lyhytelokuvista), joka sisältää 145 Euroopassa ja Euroopan ympärillä tuotettua teosta. Teokset ovat sanattomia, joten niiden tulkinta ei vaadi tiettyä kielitaitoa, ja niitä voidaan näin ollen tulkita monenlaisissa ryhmissä. Teokset on jaettu sopimaan kolmelle eri ikäryhmälle: 5–6-vuotiaille, 8–9-vuotiaille ja 14–15-vuotiaille. Osa teksteistä soveltuu kuitenkin aivan kaiken ikäisille.

Sanattomien kuvakirjojen ja lyhytelokuvien bibliografia on koottu erinäisten kulttuurista lukutaitoa käsittelevien teemojen ympärille, ja opettajat voivat hyödyntää tekstejä opettaessaan kyseisistä teemoista. Kokoelmaan valitut teokset käsittelevät paitsi suvaitsevaisuutta, empatiaa ja mukaan ottamista myös kulttuurisen moninaisuuden arvostamista, ihmisoikeuksia, demokratiaa, tasa-arvoa ja solidaarisuutta. Lisäksi teokset tarjoavat materiaalia esimerkiksi kansalaisten vastuun, osallistumisen ja yhteistyön, kulttuuriperinnön sekä kestävän kehityksen tarkasteluun oppilaiden kanssa. Suomalaisista kuvakirjoista mukana ovat Filippa Hellan Punainen lanka (2016), Meria Palinin Taikapuikot (2018) ja Sanna Pelliccionin Meidän piti lähteä (2018).

Opetuskokeiluja toteutetaan parhaillaan Euroopassa ja Israelissa, ja kokeiluissa lapset tuottavat myös itse taiteellisia tuotoksia. Näiden analysoiminen onkin DIALLSin seuraava haaste. Kuka tahansa kiinnostunut voi tutustua sanattomien tekstien bibliografiaan hankkeen verkkosivuilla ja hyödyntää sitä opetuksessaan. Bibliografiaan voi tutustua DIALLS-Projektin sivuilla (D2.2 Bibliography of Cultural Texts) osoitteessa https://dialls2020.eu/publications/.

Ota yhteyttä:

dialls2020.eu/

Tutkijatohtori Aino-Kaisa Koistinen, aino-kaisa.koistinen(a)jyu.fi

Lähteet

Dialls 2018: “Cultural Analysis Framework”: https://dialls2020.eu/fi/projektijulkaisut/

Kartamo, Minna 2020: Elämäntaidoista pitäisi tehdä erillinen oppiaine. Helsingin Sanomat, Vieraskynä, 28.2.: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006421461.html?share=309004e2be39b51309a607cecdcdb4d1

Partti, Heidi ja Juntunen, Marja-Leena 2020: Taidekasvatus kehittää tunnetaitoja ja empatiaa, Helsingin Sanomat, Vieraskynä, 9.3.: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006432388.html

EU:n myöntämä "leima" DIALLSlle. Vasemmalla englanniksi teksti "This project has received funding from the European Union's Horizon 2020 research and innovation Programme under grant agreement No 770045". Oikella EU:n lippu.

"Kuvan hahmot katsovat piirtäjään eivätkä ne ole erityisen iloisia tai surullisia. Jos pääsisin jututtamaan piirtäjää, sanoisin hänelle: 'Kerro minulle kuvastasi'. Näin saisin selvitettyä, heitetäänkö kuvassa ehkä lumipalloja, vai mistä talvileikistä on kyse." Lainaus ja kirjoittajan tiedot oransseilla ja valkoisilla kirjaimilla tumman harmaalla taustalla.

Kansainvälisen lasten ja nuorten taiteen arkiston kuvista varhaiskasvatuksen näkökulmasta

Helsingin yliopiston opiskelijat:
Emilia Häggman, Ella Paatero, Hanna Saarelainen, Jemina Sohlsten-Nederström ja Maija Vesalainen

Näissä lyhyissä teksteissä Helsingin yliopiston Kasvatustieteen osaston Lastentarhaopettajakoulutuksen opiskelijat ovat tarkastelleet Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiön verkkonäyttelyistä valittuja kuvia. Verkkonäyttelyissä esillä olevat kuvat ovat osa kansainvälistä lasten ja nuorten taiteen arkistoa. Tekstit kirjoitettiin osana Kuvataiteen didaktiikan opintoja vuosina 2016–2017. Kurssin ohjaajana toiminut Sinikka Rusanen pyysi opiskelijoitaan kirjoittamaan siitä, miten varhaisikäisten lasten tekemässä kaksi- tai kolmiulotteisessa kuvallisessa työssä näkyvät kehitykselliset ja kulttuuriset piirteet. Kirjoitustehtävän tavoitteena oli avata erilaisia näkökulmia kansainvälisessä arkistossa oleviin lasten taideteoksiin. Niitä koskevaa tietoa on olemassa erittäin vähän, joten eri konteksteissa kirjoitetut ja esiin nousevat moninaiset tulkinnat ovat arkiston kannalta erittäin kiinnostavia. Teksteissä pohditaan muiden muassa värejä ja värien käyttöä, piirtämistä ja viivaa, leikkimistä ja ystävyyttä sekä tunnelmia ja tarinallisuutta.

Lue lisää

Teos: Matthew Carey (7 vuotta), tree house, My home, 2010
Alma (6 vuotta, Suomi), 2016
Kirjoittaja: Emilia Häggman

Tarkastelen kahta esiopetusikäisen tekemää taideteosta. 6–7-vuotiailla lapsilla on jo hyvin monipuoliset valmiudet toteuttaa kuvataidetta. Molemmista teoksista löytyy kuvataiteellista tarinnallisuutta. Alman teoksesta löytyy perusviiva joka erottaa maan ja taivaan toisistaan, kun taas Matthewn teoksessa talo on puussa jolloin perusviivaa ei ole. Tämän ikäiset lapset pyrkivät aiempaa täsmällisempään tilan kuvaamiseen, joka näkyy molempien lasten töistä. (Rusanen, Kuusela, Rintakorpi & Torkki, 2014, 52–53.) Valitsin Matthewn teoksen Alman teoksen rinnalle, koska molemmissa on hyvin yksityiskohtaista jälkeä ja molempien töistä löytyy samanlaisia asioita, kuten puu ja talo.

Alma (6 vuotta, Suomi), 2016. Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö.

Alman teoksessa talo on piirretty kolmiulotteiseksi, kun taas Matthewn talo on kaksiulotteinen. Teoksissa on käytetty erilaisia välineitä. Almalla on ollut käytössä puuvärit ja vahaliidut, kun taas Matthewilla, on luultavasti ollut vain vahaliidut käytössä. Matthew on varmasti keskittynyt ja motivoitunut työnsä tekemiseen ja tarkkuuteen, jokainen väri on omien rajojensa sisäpuolella, niin kuin Almallakin joulukuusessa ja piirroksen hahmoissa, mutta motivaation puute on voinut tulla näiden jälkeen tai sitten ne ovat osa tarinallista kerrontaa. Minulle tulee mieleen, onko tonttu käynyt katolla ja hypännyt sieltä juuri alas perheen ja pöllön seuratessa tontun liikettä. Tämän ikäiset lapset nauttivat kuvallisten tarinoiden kertomisesta. Työt heijastavat lasten kokemuksia ja tietoa ympäristöstään varsinkin niistä asioista jotka ovat sillä hetkellä merkityksellisiä. (Rusanen ym., 2014, 52.)

Matthew Carey (7 vuotta), Tree house, My home, 2010. Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö.

Kulttuurisina piirteinä näkyy talojen sijoittelu. Almalla on suomalaiselle kulttuurille ominainen omakotitalo ja suomalaiseen jouluun kuuluvat joulukuusi ja tonttu, myös suomesta löydettävä pöllö on päässyt mukaan kuvitukseen. Vastaavasti Matthewn piirustuksesta löytyy puumaja, joita Costa Ricassa internetin perusteella näyttäisi olevan. Matthewn teos voikin olla saman lailla tarinallinen kuin Alman ja kertoa hänen päivästään puumajassa ja siitä, millainen kokemus se hänelle on ollut samalla lailla kuin Alman piirustuksessa hänen kokemuksensa joulusta. Yleensä lasten teoksissa taivas on sininen, mutta näissä teoksissa niin ei ole kummassakaan. Matthewn punaisesta taustasta minulle tulee mieleen kaunis auringon lasku.

Teos: Lapsi (4 vuotta, Japani), Friend & I, 1980
Kirjoittaja: Ella Paatero

Valitsin tarkasteltavakseni kaksi aiheeltaan sekä taiteilijoiden iän perusteella hyvin samankaltaista piirrosta. Molempiin on lapsi halunnut kuvata itselle merkityksellisen onnen hetken; toisessa kaksi ystävystä leikkivät yhdessä ja toisessa sylitellään yhdessä aikuisen kanssa. Molemmat – sekä ystävän että aikuisen rakkaus – ovat pienen lapsen elämässä erittäin merkityksellisiä tekijöitä. Juuri nämä piirrokset valitsinkin hyvin suureksi osaksi yhtenevän temaattisuuden vuoksi. Eroja kuitenkin löytyy paitsi kuvien toteutuksessa, myös kulttuuristen piirteiden esiintymistavassa. Lisäksi, vaikka teosten piirtäjien ikäero on hyvin pieni, huomaa mielestäni teoksissa myös vuoden lisäharjoittelun tuloksen.

Ensimmäinen tarkastelemani teos, Friend & I, on 4-vuotiaan japanilaistytön tekemä. Piirros on tehty Hyvinkään lasten ja nuorten taidekeskuksen teemalliseen verkkonäyttelyyn, jonka aiheena on ollut onni ja onnellisuus. Kuvassa on mitä ilmeisimmin kaksi lasta, toinen hiukan vanhempi ja toinen hiukan nuorempi. On myös mahdollista, että suurempi kuvan henkilöistä on lapselle läheinen aikuinen, jonka lapsi mieltäisi kuvan nimeämisen perusteella enemmän ystäväksi kuin hoitajaksi. Kuvan henkilöt näyttävät olevan ulkona; tämän huomaa taivaalla porottavasta, hymyilevästä auringosta, taivaan pilvistä sekä maassa kasvavasta kukasta. Työ on tehty värilliselle paperille tai kartongille ja piirtäminen näyttää olevan tehty jonkin sortin liiduilla tai vahvan väripigmentin omaavilla värikynillä.

Yksi syy, miksi valitsin tämän teoksen tarkasteltavakseni, on se, että mielestäni teos voisi olla kenen hyvänsä lapsen piirtämä. Tarkoitan tällä sitä, ettei kuvassa esiinny mitään merkille pantavia kulttuurisia tai ajallisia vihjeitä, jotka kertoisivat sen piirtäjän kotimaan. Myöskään kuvan piirtovuosi, 1980, ei ole pääteltävissä kuvaa katseltaessa esimerkiksi hahmojen vaatteista tai ympäristön piirteistä. Kuitenkin, kun tietää kuvan olevan japanilaistytön tekemä, on joitakin kulttuurillisia piirteitä havaittavissa (tai mielikuvituksen luotavissa). Suuremman hahmon hiukset ovat mustat ja molempien hahmojen iho on väritetty hiukan eri sävyllä kuin mitä esimerkiksi suomalaislapset piirroksissaan useimmin värittävät. Suuremman hahmon silmät on kuvattu suurina, mikä on yleisesti tiedossa oleva kauneusihanne japanilaisten keskuudessa; ihanteen mukainen ulkonäkö ilmenee esimerkiksi japanilaisessa mainonnassa sekä sarjakuvien ja piirrosohjelmien luojien tekeleissä, kuten manga-animaatioissa.

Myös hahmojen vaatteet voisivat olla missä hyvänsä maassa tavattavia lasten vaatteita, mutta tarkemmin katsellessani, tuo suuremman hahmon valkea asu mieleeni koulupuvun. Nämä ovat japanilaisissa kouluissa yleisesti käytössä. Valkea puku voisi myös koostua tennishameesta ja -paidasta, mikäli hahmojen välissä olevan keltaisen viivan tulkitsisi tenniskentän verkoksi.

Minua jää mietityttämään pienemmän hahmon erilaisuus suureen hahmoon verrattuna. Vasemmalla kuvattu hahmo on huomattavasti toista pienempi, tämän silmät ovat mustat, vaatteet synkemmän väriset ja hiukset lyhyet ja siniset. Samoin suu ja nenä ovat mustia. Kenties lapsi on panostanut enemmän suuren hahmon tekemiseen ja jättänyt toisen hahmon piirtämisen vähemmälle vaivalle, tai ehkä hahmon takana on jokin syvällisempi tarina. Olisi hauska tietää, mitä piirtäjä on ajatellut kuvaa tehdessään!

Japanilaistytön teos on tehty värilliselle paperille, mikä jo yksin vaikuttaa värikkyyden määrään huimasti, ja hahmot on väritetty vahvoin vedoin ja runsain eri värein. — Lasten kuvataiteellinen kehitys ja yleinen kehitys kulkevat käsi kädessä. Taide ja sen toteuttaminen ovat vahvasti sidoksissa lapsen elämän muihin aspekteihin, kuten kasvukulttuuriin, leikkiin, perheeseen, ympäristöön ja alati kehittyvään ja muuttuvaan identiteettiin; lapsen kuvat heijastavat sitä maailmaa, jossa hän kasvaa ja elää. Kuvalliset työt voivat kertoa niiden tarkastelijalle paitsi lapsen fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta kasvusta ja kehittymisestä, myös esteettisyyden ja luovuuden orastavista piirteistä kussakin ainutlaatuisessa lapsessa.

4-5 -vuotiaat lapset siirtyvät kuvataiteellisessa kehityksessään riimustelusta kuvallisten merkkien käyttöön. Tässä ikävaiheessa lasten kuvissa alkaa esiintyä enemmän abstraktiutta ja tarinallisuutta. Näin ollen japanilaislapsi on voinut toteuttaa annetun aiheen alle sopivan omasta onnesta kertovan kuvan. Kyseisen ikäisten lasten teoksissa emotionaalisuus ja tunteiden näyttäminen ovat vahvasti mukana ja sidoksissa tehtyyn piirrokseen.

Myös ikävaiheeseen kuuluvat tavat hahmottaa ympäristöä ja ihmisen kuvauksen lisääntynyt yksityiskohtaisuus kertovat paljon piirtäjien iästä. Tähän ikävaiheeseen kuuluu lisäksi kuvien tarkoituksellinen esittävyys, joka tulee selvästi ilmi molemmissa kuvissa. Piirroksista pystyy mielestäni helposti päättelemään lasten iät juuri näiden seikkojen perusteella.

Tilaa piirtäessään 4-5 -vuotiaat lapset kiinnittävät suuremman huomionsa kuvaamansa asian pieniin yksityiskohtiin kuin kuvan lopulliseen kokonaisuuteen. Tämä voisi osaltaan selittää japanilaistytön piirroksessa esiintyvän hahmojen kokoeron. Lapsen tunteiden mukana oloon taiteessa liittyy vahvasti myös se, että tärkeäksi koetut hahmot kuvataan usein suurempina. Myös tämä voi selittää hahmojen kokoeroa edellä mainitussa piirroksessa. — Japanilaistytön piirroksessa huomaan ihailevani lapsen kykyä tarttua niinkin abstraktiin aiheeseen kuin onni; tässä kuvaus tapahtuu käsitteen kautta, eikä suoraan jonkin konkreettisen tapahtuman tai havainnon innoittamana.

Teos: Elri Spies (6 vuotta, Etelä-Afrikka), We are playing
Kirjoittaja: Hanna Saarelainen

Valitsin ensimmäiseksi varhaisikäisen lapsen tekemäksi tarkasteltavaksi kuvalliseksi työksi etelä- afrikkalaisen kuusivuotiaan Elri Spiesin tekemän Leikkimme, We are playing -nimisen piirustuksen. Työ on ollut esillä Hyvinkään Lasten ja nuorten taidekeskuksen verkkonäyttelyssä. Elri Spies kuvaa afrikkalaista pihapiiriä, jossa viisi lasta leikkii. Yksi lapsi on pulahtanut pihalla olevaan uima-altaaseen ja hän näyttää heittävän sieltä palloa. Joillakin lapsilla on kädet ilmassa, joten päättelen heidän olevan vastaanottamassa palloa ja kyseessä siis olevan yhteinen pallonheittoleikki. Muilla kuin uima-altaassa olevalla lapsella ei ole ainakaan selkeästi mitään muita leikkikaluja. Yksi lapsi makaa pyyhkeen päällä ja ilmeisesti seuraa pää kohollaan muiden lasten leikkiä. Työhön on piirretty perusviiva maan ja taivaan välille noin yksi kolmasosa ylhäältä alaspäin. Rajalta kohoaa mahdollisesti ruskea vuoristo. Siniselle taivaalle on piirretty kolme puhtaanvalkoista pilvenhattaraa. Vasemmassa ylänurkassa on aurinko, josta keltaiset ja oranssit auringonsäteet osuvat maan pintaan. Säteiden välistä näkyy sinistä taivasta. Paperin oikeassa laidassa oleva saven värinen asuinrakennus on piirretty alkamaan hiukan alempaa kuin perusviiva. Maa on vihreä ja uima-altaassa on sinistä vettä. Altaan reunaa kiertää punertavat kivet tai laatat. Värit ovat työssä kirkkaita ja voimakkaita.

Elri Spies (6 vuotta, Etelä-Afrikka), We are playing, Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö

Kehityksellisiä piirteitä kuusivuotiaan Elrin tekemässä esittävässä työssä esiintyy muun muassa merkityksellisten kokemusten piirtämisenä. Elri kuvaa leikkiään taiteen avulla, leikki muuttuu kuvaksi. Tämä kuvallinen tarina kertoo, että ystävät ja yhteiset ulkoleikit ovat Elrille tärkeitä. Elri rakentaa omaa identiteettiään taiteen kautta, hän kokee ystävänsä tärkeiksi ja peilaa itseään ystäviinsä. Ystävät pääsevät Elrin kanssa taideteokseen asti. Ihmisten kuvaamisessa näkyy emotionaalinen perspektiivi. Ihmiset on sijoitettu paperin etualalle ja suurimmaksi on piirretty tärkein eli luultavasti Elri itse. Ihmiset on myös kuvattu edestäpäin eli kaikilla on katse eteenpäin, vaikka heillä on meneillään yhteinen palloleikki. Kuusivuotiaat lapset kykenevät jo yksityiskohtaiseen havainnointiin, mikä Elrin työssä näkyy esimerkiksi lasten kasvonpiirteiden tarkkana piirtämisenä. Kasvoihin on piirretty suu, nenä ja suuret siniset silmät silmäripsineen. Tärkeät ystävät on piirretty tarkasti uima-asut päällään ja leveät hymyt punaisilla huulillaan. Ihmisen kuvaamisessa täsmälliset merkit ovat siis näkyvissä. Sormia ei kuitenkaan ole piirretty käsiin, vaikka jo neljä- ja viisivuotiaiden kehitysvaiheeseen kuuluu sormien ja varpaiden piirtäminen raajoihin. Lapsen kehitys ei kuitenkaan etene lineaarisesti, ja Elrin oppimisessa kannattaisikin kiinnittää huomiota tähän kehittymässä olevaan taitoon. Lasten kädet kuitenkin levenevät kämmenissä, joten Elri on hyvin huomioinut, että kädet ovat päistä leveämmät. Myös jalkaterä on näkyvissä, vaikka varpaita siinä ei vielä olekaan. Hienomotoriset taidot Elrillä ovat kehittyneet harjoittelun tuloksena, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että hän kykenee hentojen ja tarkkojen kaarevien viivojen piirtämiseen piirtäessään ihmisen rajoja sekä siinä, että väritys pysyy rajojen sisäpuolella. Elrin silmän ja käden koordinaatio on siis kehittynyt ja hän osaa säädellä liikeratoja ja voimankäyttöään piirtäessään ja värittäessään. Elri kuvaa tilaa täsmällisemmin kuin mikä nuoremmille lapsille olisi ominaista. Elri osaa piirtää ihmisen muodon sekä kolmion, joka esiintyy hameen muodossa ja uima-asussa. Elrin piirustus heijastaa myös hänen tietojaan ympäristöstä, kuten kuusivuotiaille on ominaista. Elri tietää, että taivaalla paistaa aurinko ja sen säteet yltävät maahan asti. Hän erottaa maan ja taivaan perusviivalla, mikä on hänen ikätasolleen ominaista. Koko paperi on täytetty piirroksilla ja Elri on selvästi keskittynyt ja käyttänyt aikaa tarkkaan piirtämiseen ja värittämiseen.

Elrin kehitys näyttäisi olevan tasapainoista niin fyysisesti, sosiaalisesti kuin psyykkisestikin. Hän hallitsee karkea- ja hienomotoriikan sekä silmän ja käden koordinaation ikätasolleen ominaisesti. Elrin sosiaalisista suhteista ja vuorovaikutuksesta muiden kanssa kertoo hänen piirretty tarinansa yhteisestä leikistä ystävien kanssa. Elrin psyykkinen hyvinvointi tulee esiin kognitiivisten taitojen heijastumisena muun muassa ympäristön havainnoinnissa. Emotionaalista hyvinvointia osoittaa tunteiden näkyminen työssä. Myös Elrin esteettinen, luova ja kulttuurinen kehitys ovat tasapainossa kuvallisen työn perusteella. Elrin piirustus heijastaa hänen kokemuksiaan ja vuorovaikutusta omassa kulttuurisessa elinympäristössään sekä nonverbaalia ilmaisutaitoa kertoessaan kuvallista tarinaa yhteisestä leikistä kavereiden kanssa. Kulttuuriset vaikutteet näkyvät Elrin työssä siinä, että kuva kertoo hänen kiinnostuksistaan siinä sosiaalisessa ja kulttuurisessa ympäristössä, missä hän elää (Rusanen, Kuusela, Rintakorpi & Torkki 2014, 45). Elri kuvaa etelä-afrikkalaisille lapsille ominaista leikkiä, joka tapahtuu uima-altaan äärellä. Tämä ei olisi useinkaan Pohjolan lapsille ensimmäinen valinta, jos pitäisi valita yhteinen ulkoleikin aihe.

Teos: Indira Khenu Bandara Sandirigama (5 vuotta, Sri Lanka), My Home, 2010
Kirjoittaja: Jemina Sohlsten-Nederström

Yllä olevan viisivuotiaan tytön piirustus on todella taidokas. Ihmishahmoilla on jo paljon yksityiskohtia ja mittasuhteet ovat suhteellisen oikeat. Tämä lapsi on selkeästi jo siirtynyt kuvataiteellisessa kehityksessään vaiheeseen, jossa yleensä 6-7–vuotiaat ovat. Hän on selvästi saanut paljon harjoitusta hienomotoriikassa aikaisemmissa kehitysvaiheissa.

Indira Khenu Bandara Sandirigama (5 vuotta, Sri Lanka), My Home, 2010. Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö.

Tilan kuvaaminen on erittäin täsmällistä, samoin esimerkiksi kissan ääriviivat. Lapsi kuvaa itselleen merkityksellistä kokemusta. Lapsi osaa tehdä tarkkoja havaintoja ympäristöstään ja tuoda ne yksityiskohtineen taideteokseen. Kulttuuriset piirteet näkyvät teoksen värien käytössä ja myös ihmisten ulkonäössä. Tila on kuvattu melko pieneksi. Onko sri lankalaisen lapsen tilakäsitys erilainen kuin suomalaisen lapsen? Varmaankin Sri Lankassa ihmiset asuvat keskimäärin ahtaammin kuin Suomessa. Myös Sri Lankan trooppinen ilmasto välittyy kuvasta.

Teos: Marian Ucakar (4 vuotta, Slovenia), Winter´s game, 1996
Kirjoittaja: Maija Vesalainen

Marian Ucakarin kuvassa Winter’s game on neljä ihmishahmoa. Jokaisella hahmolla on pää, jolla on silmät ja suu sekä kolmella hahmolla on hiuksia. Hahmojen jalat lähtevät päästä ja kädet ovat kiinnittyneinä jalkoihin. Jalkojen päissä on pallukat, jotka voivat olla kengät, koska Winter’s game-teoksen hahmot mitä luultavimmin ovat ulkona. Teoksessa on käytetty vain sinistä väriä ja häivyttämällä väriä vedellä on saatu siihen utuisuutta ja vaikutelmaa kylmyydestä. Myös sininen väri viestii kylmyydestä. Kuvan hahmot katsovat piirtäjään eivätkä ne ole erityisen iloisia tai surullisia. Jos pääsisin jututtamaan piirtäjää, sanoisin hänelle: ”Kerro minulle kuvastasi”. Näin saisin selvitettyä, heitetäänkö kuvassa ehkä lumipalloa, vai mistä talvileikistä on kyse. Kuvan keskellä oleva pallo voisi olla reunalla olevien henkilöiden heittämä. Heidän vartaloihin Marian on saanut sellaista liikettä, joka voisi viitata heittoon.

Marian Ucakar (4 vuotta, Slovenia), Winter´s game, 1996. Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö.

Teoksen avulla Marian mahdollisesti kertoo muille kavereidensa kanssa leikkimistään ulkoleikeistä kylmänä talvipäivänä. Teoksessa ei ole muuta kuin ihmiset ja mahdollinen lumipallo, eikä ihmisten vartaloissa ole vaatteita, joten yksityiskohtia ei ole kovin monipuolisesti. Marianin ihmisillä ei ole vielä vartaloita, vaan jalat liittyvät päähän. Marianin työssä ei siis ole kaikkia niitä tekijöitä, joita tämän ikäisen työssä voisi olla. Toki hänellä on voinut olla haastetta jo aiheen kanssa, emmehän tiedä onko hänelle tyypillistä piirtää tällaisia kuvia. Lisäksi olosuhteet, joissa kuva on tehty ovat tuntemattomat. Marian on voinut olla väsynyt tai surullinen, mikä on voinut vaikuttaa siihen, että hän ei ole halunnut tehdä enempää yksityiskohtia. Lapsen kuvataiteellinen kehitys ei etene suoraviivaisesti. Jokainen lapsi ei kehity samanaikaisesti, vaikka on olemassa tiettyjä suuntaviivoja siitä, kuinka kehitys etenee. Kehitykseen vaikuttavat monet tekijät: lapsen oma kiinnostus, vanhempien ja muiden kasvattajien malli ja kannustus, vertaisryhmän kanssa työskentely. Kehityksellistä ymmärrystä voi kuitenkin hyödyntää työssään suunnitellessaan eri ikäisten lasten kuvataiteellisia toimintoja. (Rusanen ym., 2014, s.44.)

Lähteet

Rusanen, S., Kuusela, M., Rintakorpi, K. & Torkki, K. (2014). Musta tuntuu punaiselta – kuvataiteellinen toiminta varhaisiässä. Helsinki: Lasten keskus

Kuvateksti ja kirjoittajan tiedot valkoisilla ja tummanharmailla kirjaimilla oranssilla taustalla.

Myyttistä puhetta lasten taiteesta

Lea Pennanen
Taidekasvatuksen tohtorikoulutettava
Jyväskylän yliopisto

Vuonna 1993 The Manchester Academy of Fine Arts valitsi taidenäyttelyynsä yli tuhannen työn joukosta 150 teosta, joista yksi oli Carly Johnsonin vesivärimaalaus nimeltä Rhythm of the Trees. Valintaperusteissa mainittiin muun muassa värien tasapaino, kompositio ja tekninen taito. Valitsijaraati ei tuolloin tiennyt, että maalauksen on tehnyt neljävuotias lapsi, jonka äiti oli lähettänyt työn kilpailuun osoittaakseen kenen tahansa pystyvän tekemään modernia taidetta. Tekijän iän paljastuttua akatemian puheenjohtaja, Glenys Latham, puolusti valintaa näin: “Remember that the art of children often has an innocence, an unplotted quality, which adults often strive to gain. So I don’t feel in the least embarrassed.” (Deseret News, 9.2.1993.)

Lue lisää

Johnsonin tapaus herättää monenlaisia kysymyksiä taiteesta, tekijästä ja vastaanotosta. Miten suhtaudumme taideteokseen, kun oletamme tekijän olevan aikuinen tai kun tiedämme tekijän olevan lapsi? Miksi aikuisten tekemän taiteen laatua arvioidaan teoksesta käsin, mutta lasten taiteen kohdalla kriteerit haetaan lapsista itsestään tai heidän oletetuista ominaisuuksistaan? Lathamin kommentti havainnollistaa konkreettisesti suhtautumistapaa, josta käytän tässä yhteydessä Marissa McCluren (2011) käsitettä myyttinen puhe. Myyttisessä puheessa lapset ovat esimerkiksi luontaisesti ja synnynnäisesti luovia, ja lapsen taideteos on automaattisesti luova ja hyvä, koska se on lapsen tekemä, ei siksi, että se olisi yksittäisen lapsen tietoisten valintojen ja intentioiden tulosta (McClure 2011, 133). Lapsen synnynnäinen luovuus pääsee toteutumaan, kun hänelle vain tarjotaan oikeat olosuhteet ja riittävästi vapautta ilmaista itseään (McClure 2011, 135; Eisner 1974, 7). Myyttistä puhetta on myös usko siihen, että lapsilla on suora yhteys henkiseen maailmaan ja luontoon, ja siksi he voivat ammentaa näistä lähteistä taiteeseensa helpommin kuin aikuiset (Leeds 1989), tai ajatus siitä, että lasten taiteellinen toiminta on vapaata, spontaania ilmaisua vailla tavoitteita ja tarkoitusta (Malin 2013). Osittain juuri myyttisen puheen seurauksena lukuisat taiteilijat ovat jäljitelleet ja tavoitelleet niin sanottua lapsenkaltaista ilmaisua, mutta myytti toimii myös toiseen suuntaan: joissain psykologian luovuusmääritelmissä lasten luovuus suljetaan kokonaan ulkopuolelle, sillä sen ei katsota täyttävän vaadittuja luovuuden kriteereitä (Milbrandt & Milbrandt 2011, 9). 

Ajatus myyttisestä puheesta perustuu Roland Barthesin (1994) myyttikäsitykseen. Barthes ryhtyi pohtimaan arkielämän myyttejä, kun hän kyllästyi “sanomattakin-selviin-asioihin” ja siihen, miten luonto ja historia sekoitetaan keskenään (Barthes 1994, 17). Hänen mukaansa myytti kuuluu semiologiseen järjestelmään ja se on yksi tapa muodostaa merkityksiä. Mutta myytti on nimenomaan “historian valitsemaa puhetta eikä voi syntyä asioiden ‘luonnosta’”. (Barthes 1994, 173.) McClure viittaa Barthesin lisäksi Levi-Straussin (1991) toteemisuuden illuusioon käsitellessään sitä, miten myyttinen puhe rajoittaa käsityksiämme lasten taiteesta ja ilmaisun muodoista. McCluren mukaan suhtautuminen lapsiin ja heidän taiteeseensa on usein ambivalenttia, jolloin aikuisten mielestä sopivia teoksia ylistetään ja pidetään luovina, mutta vääränlaisena pidettyä ilmaisua pyritään rajoittamaan tai piilottamaan. Tällaisia töitä sensuroidaan, ja lasta halutaan suojella huonoilta vaikutteilta. (McClure 2011, 131, 133.) Lapsi on ihailtava, mutta myös pelottava. Arkisissa suhtautumistavoissamme ambivalenssi näkyy esimerkiksi siten, että saatamme pelkillä sanavalinnoillamme samaan aikaan sekä väheksyä ja paheksua että ylistää ja ihannoida lasten taidetta, emmekä sitä itse edes huomaa. Tämä kaikki voi olla seurausta toteemisesta illuusiosta. (McClure 2011, 134.) Toteeminen illuusio merkitsee ilmiötä, jossa tietyt ihmisryhmät pidetään kaukana tekemällä heistä erilaisempia kuin he oikeasti ovat; heidät vieraannutetaan omasta moraalisesta universumista ja sijoitetaan osaksi luontoa (Lévi-Strauss 1964, 1-2). Toteemisuus käsitteenä kuvaa ideologisesti muodostuneita suhteita luonnollisen ja kulttuurisen välillä ja se yksinkertaistaa merkityksiä kuten myyttinen ajattelukin (Lévi-Strauss 1964, 16; McClure 2011, 133). Toteemisen illuusion seurauksena lapset nähdään enemmän aikuisista poikkeavana kuin he oikeasti ovat; he elävät aikuisten kulttuurin ulkopuolella (McClure 2011, 133–134). 

Alan Costall (1997) puolestaan tarkastelee myyttistä puhetta viattomuuden ja turmeltumisen (‘innocence and corruption’) käsitteiden kautta. Costallin mukaan eräs keskeinen suhtautumistapa lasten taiteen historiassa on ollut se, että lapsen taiteen arvo on hänen luontaisessa ja puhtaassa luomisvoimassaan, joka on kuitenkin jatkuvasti vaarassa turmeltua ulkoisten vaikutteiden – aikuisten maailman – tai lapsen oman, väistämättömän kehittymisen vuoksi. (Costall 1997, 133–134.) Samankaltaiseen ajatteluun perustuu osa taidekasvatuksen myyteistä, joista Elliot Eisner kirjoitti vuonna 1974. “The first myth can be stated as follows: Children develop best in art if left to their own resources provided they have plenty of art materials and emotional support from the teacher.” (Eisner 1974, 7.) Myöhemmin esimerkiksi kollektiiviset ja sosiokulttuuriset taidekäsitykset ovat tuoneet aivan toisenlaisia näkökulmia lasten taiteeseen ja taidekasvatukseen (mm. Thompson 2006 & 2015; McClure 2011; Sunday 2015), mutta myyttinen puhe ei välttämättä ole kadonnut mihinkään. 

Myyttinen puhe vaikuttaa siihen, mitä arvostamme, mitä tutkimme ja mihin huomiomme kiinnittyy. Kollektiiviset taidemuodot, joihin lasten taide usein lukeutuu (mm. Thompson 2006 & 2015; Mustola 2018) jäävät silloin vähemmälle huomiolle ja ovat vähemmän arvostettuja. (Sawyer 2009, 176–177.) “Arkipäivän keskusteluiden sävyllä on merkitystä, sillä usein keskustelut johtavat toimenpiteisiin” (Setälä 2012, 200). Keskeistä on se, miten myyttinen puhe ilmenee ja millä tavalla se vaikuttaa lasten taiteen ja ilmaisun mahdollisuuksiin. Esimerkiksi sitkeästi elävä myytti jokaisen lapsen luontaisesta luovuudesta saattaa rajoittaa lasten taiteen teoreettista käsittelyä ja analyysia (McClure 2011, 128–129). Tämä myytti näkyy myös Opetus- ja kulttuuriministeriön Ehdotuksessa lastenkulttuuripoliittiseksi ohjelmaksi (2014, 15), jossa todetaan näin: “Lapset ovat luonnostaan luovia, heillä on kyky asettaa omia hypoteesejaan ja testata niitä, omaksua taiteen taitoja sekä käyttää ja kehittää mielikuvitustaan ja ilmaisuaan.” Millä tavalla näkemys ”luonnostaan luovasta lapsesta” vaikuttaa lasten taiteelliseen toiminnan ja aseman edistämiseen? Millaista taidekasvatusta ja -opetusta ”luonnostaan luovalle” lapselle tulisi antaa? Juuri taidekasvatuksessa myyttisen puheen analyysi onkin tärkeää, sillä myyttinen puhe heijastelee käsityksiämme taiteesta, luovuudesta ja lapsuudesta, mikä puolestaan vaikuttaa taidekasvatustyössä tehtyihin konkreettisiin valintoihin ja ratkaisuihin. Jokaisen taidekasvattajan ja -opettajan olisi hyvä olla tietoinen omista käsityksistään ja siitä, miten ne näkyvät hänen toiminnassaan. (Räsänen 2008, 64; Milbrandt & Milbrandt 2011, 9.) Brent Wilsonin (2004, 290) mukaan jo käsite ”lasten taide” on ideologinen valinta, ja siksi meidän tulisi tarkastella omia tarkoitusperiämme, kun käytämme tätä käsitettä. Tärkeää on se, mistä puhumme ja kirjoitamme, mutta myös se, miten puhumme ja kirjoitamme. 

Lähteet

Costall, A. 1997. Innocence and corruption: Conflicting images of child art. Human Development, 40(3), 133–144.

Eisner, E. 1974. Examining Some Myths in Art Education. Studies in Art Education 15(3), 7–16.
Leeds, J. A. 1989. The History of Attitudes Toward Children’s Art. Studies in Art Education 30(2), 93–103.

Malin, H. 2013. Making Meaningful: Intention in Children’s Art Making. International Journal of Art & Design Education 32(1), 6–17.

McClure, M. 2011. Child as Totem: Redressing the Myth of Inherent Creativity in Early Childhood. Studies in Art Education: A Journal of Issues and Research in Art Education 52(2), 127–141.

Milbrandt, M. & Milbrandt, L. 2011. Creativity: What Are We Talking About? Art Education 64(1), 8–13.

Mustola, M. 2018. Not those seven annoying dwarfs – again! Collective creativity in children’s artistic production. International Journal of Education & the Arts, 19(1.8).

Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014. Ehdotus lastenkulttuuripoliittiseksi ohjelmaksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2014:6. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75262/tr6.pdf

Sawyer, R. K. 2009. Writing as a Collaborative Act. Teoksessa S. B. Kaufman & J. C. Kaufman (toim.) The psychology of creative writing, 166–179. New York: Cambridge University Press.

Setälä, P. 2012b. Vaarallinen ja likainen tila. Turvallisuuteen eristetty lapsuus. Teoksessa H.

Strandell & L. Haikkola & K. Kullman (toim.) Lapsuuden muuttuvat tilat, 177–202. Tampere: Osuuskunta Vastapaino.

Sunday, K. E. 2015. Relational Making: Re/Imagining Theories of Child Art. Studies in Art Education, 56(3), 228–240.

Thompson, C. M. 2015. Prosthetic Imagining and Pedagogies of Early Childhood Art. Qualitative Inquiry 21 (6), 554–561.

Thompson, C. M. 2006. The ‘Ket Aesthetics’: Visual Culture in Childhood. Teoksessa J. Fineberg (toim.), When We Were Young: New Perspectives on the Art of the Child. Berkeley, Los Angeles, London: University of California Press, 31–44.

Wilson, B. 2004. Child Art After Modernism: Visual Culture and New Narratives. Teoksessa Eisner & M. Day (toim.) Handbook of Research and Policy in Art Education, 299–328. Mahwah, N.J.: Routledge.

Deseret News 9.2.1993. “Little girl’s painting makes big hit with art show judges”. https://www.deseretnews.com/article/274469/LITTLE-GIRLS-PAINTING-MAKES-BIG-HIT-WITH-ART-SHOW-JUDGES.html

TUTKIMUKSIA

Tutkiva katse lasten ja nuorten kuviin ja kulttuuriin

Lue lisää

Lasten kuvaamana: Ajatuksia perheestä

Minka Kähkönen, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu (Sosiaalialan koulutusohjelma), 2012

Silmiä avaavat tarinat: sijoituksen kokeneiden nuorten videoblogit

Ronja Mäkinen, Jyväskylän yliopisto (Sosiaalityö), 2017

Avioero ja avioliiton saamat merkitykset avioeroa esittävissä teoksissa deviantART online-yhteisössä

Heidi Väisänen, Aalto-yliopisto (Taiteen laitos), 2010

Fanitaide – tapaustutkimus verkon piirustusyhteisöistä

Maria Kuutti, Aalto-yliopisto (Taiteen laitos), 2014

Lasten populaarikulttuurista

Maria Vänskä, Aalto-yliopisto (Taidekasvatuksen osasto), 2003

Disney prinsessa -animaatioelokuvien sukupuolistereotypiat ja niiden vaikutukset lapseni nais- ja prinsessapiirroksiin 3-6-ikävuoden välillä

Alexandra Järvinen, Aalto-yliopisto (Taiteen laitos), 2011

Harjoitelmia parisuhteeseen – rakkaus tyttöjen yksityisissä piirustuksissa

Maria Sipilä, Aalto-yliopisto (Taiteen laitos), 2010

Taide kulttuurien välisenä siltana: kansainvälinen lasten ja nuorten taidekilpailu ja -näyttely kansainvälisyyskasvattajana 1970-1990

Matleena Vepsäläinen, Jyväskylän yliopisto (Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos), 2015

Kulttuurivaikutteet lasten piirroksissa

Terhi Ojala, Jyväskylän yliopisto (Taidekasvatuksen laitos), 1991

Nuorten identiteetti-ilmaisu IRC-Galleriassa: Ilmaisukeinoina nimimerkit, profiilikuvat ja kuvatekstit

Piia Pyykkönen, Jyväskylän yliopisto (Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos), 2010

Jaettuja sankaritarinoita: maahanmuuttajapoikien kirjoittamat rap-tekstit kerronnallista yhteisöllisyyttä tuottamassa

Emilia Frantsi, Jyväskylän yliopisto (Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos), 2009

Saako näitä edes katsoa?: osallisuuden kulttuuri mielenterveysvlogeissa

Ronja Mäkinen, Jyväskylän yliopisto (Sosiaalityö), 2018

Kuvaamataidon tehtävänannon yhteys lasten kuvallisiin ilmaisutyyppeihin

Minna Kääriäinen, Jyväskylän yliopisto (Opettajankoulutuslaitos), 1990

Kuvaamataidon tehtävänannon yhteys lasten kuvallisiin ilmaisutyyppeihin

Minna Kääriäinen, Jyväskylän yliopisto (Opettajankoulutuslaitos), 1990

Itkevä koira ja tammikaapin kapinalliset: lasten kirjoittamat sadut – uusi näkökulma lastenkirjallisuuteen

Katriina Juntunen, Oulun yliopisto (Taideaineiden ja antropologian laitos), 2002

On koti tärkeä suoja kasvatuksen tuoja. Mitä lasten kirjoittamat sadut kertovat perheestä? 

Johanna Konttila, Oulun yliopisto (Taideaineiden ja antropologian laitos), 2002

Suuret silmät, pienet nenät: mangan lukemisen vaikutukset peruskouluikäisten piirrostyyleissä

Cilla Lohi, Oulun yliopisto, 2018

Jos olisin leikisti joku muu: viisi- ja kuusivuotiaiden lasten haaveminäpiirustuksiin vaikuttavat tekijät

Kirsi Myllykoski, Lapin yliopisto, 2012

Roskalautta paratiisissa, uhkakuvia haavemaailmassa. Voiko lasten ja nuorten ympäristökäsityksiä tuoda näkyväksi kansainvälisiä kuvataidetöitä tutkimalla?

Hertta Nilsson, Aalto-yliopisto (Taiteen laitos), 2012

Kurkistus lasten media-arkeen: Mitä koulu voisi oppia tytöiltä ja pojilta mediakasvatukseen liittyen?

Salla Fornaro, Aalto-yliopisto (Taiteen laitos), 2013

Tappeleva rapuhirviö: kauhun estetiikka lastenkulttuurissa

Susanne Ylönen, Jyväskylän yliopisto (Humanistinen tiedekunta), 2016

Kielletyt kuvat: suomalais- ja virolaisnuorten piirtämällä esittämät kielletyt aiheet

Karoliina Kiil, Taideteollinen korkeakoulu, 2009

Maailman lasten värikäs arki

Lasten ja nuoten taidekeskus, 2014

Eri musiikkityylien piirtäminen 5-vuotiaan lapsen maailmassa

Susanna Lusnikova, Lahden ammattikorkeakoulu (Musiikin koulutusohjelma), 2011

Jokainen kohtaaminen jättää jäljen: äiti-tutkijan ja lasten kohtaamisia piirustusten ja kerronnan parissa

Eeva-Maria Korhonen-Jokinen, Oulun yliopisto (Kasvatustieteiden tiedekunta), 2018

Seuraan toisen piirtämää harmaata viivaa – taiteellisen tiedon muodostumista etsimässä nuorten muotokuvia kopioimalla

Laura Ukkonen, Aalto-yliopisto (Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu), 2019

Kuvien rajat. Torjutut ja toivotut kuvat kuvataidetunnin sosiaalisessa tilassa

Anniina Koivurova, Lapin yliopisto, 2010

Lasten ja nuorten osallisuus, tekijyys ja toimijuus

Lue lisää

MUL ON ASIAA! Eteläkarjalaisten lasten ja nuorten osallisuuden tukeminen laulunsanoittamisen avulla

Taina Kettunen, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu (Sosiaalialan koulutusohjelma), 2012

Me kerromme -kirja: Lapsen osallisuus kuvataiteellisessa toiminnassa

Suvi Nopanen, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu (Sosionomikoulutus), 2016

Antakaa lasten kertoa: Lapsinäkökulma seurakunnan kerhotoiminnassa

Laura Malme, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Sosiaalialan koulutusohjelma), 2015

Näkkileipämies kosimassa: 6-8-vuotiaiden lasten kuvallisia tulkintoja kansanrunoista

Anne Viikuna, Aalto-yliopisto (Taidekasvatuksen osasto), 2005

Liian hieno Pepiksi: esikoululaiset kertovat käsityksiään lastenkirjojen kuvahahmoista

Leila Gröndahl, Jyväskylä yliopisto (Taiteiden ja kulttuurintutkimuksen laitos), 2015

Lasten kokemuksia kuvataiteen tekemisestä

Pia Leppänen, Oulun yliopisto (Kasvatustieteiden ja opettajakoulutuksen laitos), 2006

Lasten kokema vapaa tila kuvataiteessa

Helen Kaila & Heidi Pyhtilä, Oulun yliopisto, 2016

”Maalaa mun kaa!”: aikuisen ja lapsen vuorovaikutus lapsen piirtäessä ja maalatessa

Aino-Mari Väisänen, Oulun yliopisto, 2013

Piirtämisen merkitys. Neljän koululaisen kokemuksia vapaasta piirtämisestä

Suvi-Päivi Lemmetti, Oulun yliopisto (Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö), 2003

Esikouluikäisten ja aikuisten kuvan tulkinnan eroja lasten tekemistä kuvista

Pirkko Hartikainen & Pauliina Rentola, Oulun yliopisto (Kajaanin opettajakoulutusyksikkö), 2006

”Kun maalaa on mukava samalla kuunnella, mitä vois maalata”: kuudenluokkalaisten kokemuksia musiikkimaalauksesta

Tiina Tuuri, Oulun yliopisto, 2014

Jotain omaa, jotain lainattua: lukio-opiskelijoiden suhde fanarttiin ja sen näkyvyys kuvataidetunneilla

Iressa Taimisto, Lapin yliopisto, 2015

Pakenevat rakeet – Miksi nuoret kuvaavat filmille?

Emilia Erfving, Aalto-yliopisto (Taiteen laitos), 2013

Takavarikosta tositoimiin? – Lasten omaehtoinen kamerapuhelimella valokuvaaminen ja sen suhde kouluympäristöön

Olli Noroiita, Aalto-yliopisto (Taiteen laitos), 2013

”Tää on mun maalausprojektiasetelma” – Lasten omaehtoinen kuvataiteellinen toimijuus ja oppiminen

Taidetta, vastustusta, leikkiä ja työtä?: lasten toimijuus 6-vuotiaiden teatteriprojektissa

Marleena Stolp, Jyväskylän yliopisto (Humanistinen tiedekunta), 2011

Toimintatutkimus 6-9-vuotiaiden mediavalmiuksista ja mediataidoista

Janika Hautaviiva, Jyväskylän yliopisto (Kasvatustiede), 2012

Lapsi kuvan takana: erityisiä piirteitä lasten valokuvailmaisussa

Päivi Setälä, Aalto-yliopisto (Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu), 2012

Nuorten osallisuuskertomuksia Juopulin yhteisössä

Ulla-Maija Louhela, Lapin yliopisto, 2016

Kuvallinen taidekasvatus päivähoitotoiminnassa: teoriataustaa ja käytännön johtopäätöksiä lapsen kuvantekemisestä ja sen ohjaamisesta

Mirja Airasmaa, Taideteollinen korkeakoulu, 1992

Taiteen ja kulttuurin barometri 2017: Nuoret taiteen tekijät

Maria Hirvi-Ijäs, Kaija Rensujeff, Sakarias Sokka & Eero Koski; Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus CUPORE / Taiteen edistämisekeskus, 2018

Iloa ja voimaa elämään: Nuorten taiteen tekemisen merkitykset Myrsky-hankkeessa

Katriina Siivonen, Sirkku Kotilainen & Annika Suoninen, Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 44, 2011

Menetelmänä lasten ja nuorten kuvat ja kulttuuri

Lue lisää

Kuvataidemenetelmiä lasten sururyhmässä

Kiira Leppik, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Sosiaalialan koulutusohjelma), 2013

”Ja sitten vielä täällä on hirveesti lapsia ja on ahasta” Lasten kokemuksia päiväkodin arjesta

Heidi Suvanto, Karelia-ammattikorkeakoulu (Sosiaalialan koulutusohjelma), 2013

Hyvän hoidon elementit sairaalan potilashuoneessa: lasten näkökulma

Saija Lankinen & Jenna Linsén, Turun ammattikorkeakoulu (Hoitotyön koulutusohjelma), 2010

”Olipa kerran pieni päiväkoti…” – Satukirja päivähoidon aloituksen tukena

Kaisu Virtanen, Satakunnan ammattikorkeakoulu (Sosiaalialan koulutusohjelma), 2016

Kuudesluokkalaisten tyttöjen kokemuksia vertaisryhmässä

Outi Peltoranta, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Sosiaalialan koulutusohjelma), 2011

Esikouluikäisten odotukset alkuopetukseen siirtymisestä kertomuksin ja kuvin

Anna-Maria Hämäläinen, Jyväskylän yliopisto (Varhaiskasvatus), 2018

”…Ja sun teki mieli mennä mukaan” – puheen rytmiin piirtäminen puhevammaisen lapsen puheterapiassa ja viestintäkeinoina

Petra Laurema, Aalto-yliopisto (Taiteen laitos), 2010

Lasten kuvat oppimisympäristönä aikuisille ja lapsille

Päivi Venäläinen, Plan Suomi Säätiö, 2014

Seuraan toisen piirtämää harmaata viivaa – Taiteellisen tiedon muodostumista etsimässä nuorten muotokuvia kopioimalla

Laura Ukkonen, Aalto-yliopisto (Taiteen laitos), 2019

Kehityspsykologinen näkökulma lasten ja nuorten kuviin ja kulttuuriin

Lue lisää

Lapsuuden kuvia. Leikki-ikäisen kuvallinen ilmaisu ja skeeman kehittyminen

Leena Torkko, Aalto-yliopisto (Taidekasvatuksen laitos), 2002

Miksi ihmeessä? Lapsen kuvan kehitys

Olli Punto, Aalto-yliopisto (Taidekasvatuksen laitos), 2002

Pitkittäistutkimus lasten kuvallisen ilmaisun kehityksestä alakoulussa: Omakuvapiirrosten kehitys ensimmäiseltä luokalta neljännelle ja sukupuolten välisistä eroista

Niina Thuneberg, Aalto-yliopisto (Taiteen laitos), 2010

Elämän viivoja: pitkäaikaisen taidekasvatuksen ”näkyminen” 6-vuotiaiden lasten piirtämisen kehitystasossa

Eeva Toivanen, Jyväskylän yliopisto (Taidekasvatuksen laitos), 1997

Neljä nurkkaa ja keskelle: symmetrian ja epäsymmetrian suosiminen lapsen eri ikäkausina

Riitta Huovila, Jyväksylän yliopisto (Taidekasvatuksen laitos), 1996

Omakuva onnistuu aina!: suomalaisten ja yhdysvaltalaisten 3-5-vuotiaiden lasten ihmispiirrosten erot iän ja sukupuolen suhteen

Kristiina Tjeder & Katri Wackström, Jyväskylän yliopisto (Liikuntakasvatuksen laitos), 1998

VERKOSTO

Lasten ja nuorten taidekeskus, Hyvinkää

www.artcentre.fi

Aalto-yliopisto / Taiteen laitos, Espoo

www.kuvataidekasvatus.fi, www.arts.aalto.fi

Helsingin yliopisto / Opettajankoulutuslaitos, Helsinki

www.helsinki.fi/fi/kasvatustieteellinen-tiedekunta

Jyväskylän yliopisto / Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Jyväskylä

www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/mutku

Lapin yliopisto / Taiteiden tiedekunta, Rovanemi

www.ulapland.fi/FI/Yksikot/Taiteiden-tiedekunta

Nuorisotutkimusseura, Helsinki

www.nuorisotutkimusseura.fi

Oulun yliopisto / Kasvatustieteen laitos, Oulu

www.oulu.fi/ktk